Telakone toimittaa laadukkaat ja luotettavat Daemo-iskuvasarat kaikenkokoisiin koneisiin ja monenlaisiin käyttötarpeisiin. Tiettyjä yleisimpiä laitemalleja on tavallisesti saatavilla suoraan Humppilan varastoltamme, ja myös useat muut iskuvasaramallit saadaan Euroopan suurelta keskusvarastolta toimitettua noin 1–2 viikon kuluessa tilauksesta.
Pienemmillä Daemo-iskuvasaroilla pureudutaan ripeästi routakerroksista läpi erilaisissa talvikauden maanrakennusurakoissa. Suuremmilla iskuvasaroilla saadaan puolestaan aikaan hyviä tuloksia muun muassa louhoksilla, tietyömailla sekä kivenrikotuksessa. Isokokoiset Daemo-iskuvasarat ovat lisäksi purkutyömaillakin kuin kotonaan: vasaranpiikki puree betoniin tehokkaasti ja elementit ovat hetkessä palasina tai kumollaan.
Daemon iskuvasaroita on saatavilla Telakoneelta kaikenlaisiin kaivinkoneisiin, työpainoiltaan 0,7–140 tonnia. Daemo B50 -mallista ylöspäin iskuvasaroissa on vakiona tyhjälyönnin esto ja säädettävä iskuvoima. Mallista Daemo B140 ylöspäin vakiovarusteluun kuuluu lisäksi automaattirasvari, mikä vähentää laitteen käytönaikaiseen huoltoon kuluvaa aikaa, eli tuo tehokkuutta varsinaiseen työskentelyyn. Kaikkien Daemo-iskuvasaroiden toimitukseen sisältyy 2 piikkiä, letkut, työkalulaatikko, kaasupullo ja käyttöohjekirja.
Toimitamme Daemo-iskuvasarat huolellisesti paikalleen sovitettuina ja säädettyinä, eli valmiina töihin! Kysy lisää palvelevilta myyjiltämme.